Rakennusleiri

Leirilippukunnanjohtajan on syytä olla tietoinen leirilippukunnan jäsenistä, jotka osallistuvat rakennusleirille, jotta heitä ei turhaan bussien lähdössä kaivata. Ilmoitathan siis leirilippukuntaasi, ettet saavu leiriläisten yhteiskuljetuksilla.

Saavuttuasi rakennusleirille, ilmoittaudu leiritoimistoon, josta saat rakennusleiritunnisteen ja ohjeet majoittumisesta sekä aikataulusta. Saat toimistolta ohjeet ennalta määritellyn tehtävän pariin tai ohjeet sopivaan tehtävään rakennusleirin priorisoinnin mukaisesti. Lisäksi saat tarkemmat ohjeet tehtävän suorittamiseen.

Rakennusleiritunniste toimii myös pääsylippuna harjakaisiin, jotka pidetään lauantaina päivällisen aikaan. Harjakaisiin saavat osallistua kaikki ne rakennusleiriläiset, jotka ovat saapuneet alueelle21.7. lauantaiaamuna klo 10:30 mennessä tai yhteiskuljetusbussin saavuttua leiriin, eli jos haluaa harjakaisiin mukaan ja nauttia päivällistä, kannattaa olla viimeistään lauantaiaamuna paikalla. Lauantain iltapala tarjoillaan kaikille saapuneille.

Rakennus- ja purkuleirillä leiritoimisto on avoinna klo 08-20.

 

Rapun säännöt:

1. Esirakennusleiristä alkaen leirialueella ei säilytetä eikä ajeta tarpeettomasti.

2. Alueelle saapumisen jälkeen tarpeettomat ajoneuvot ajatetaan tekijäparkkiin.

  • Tekijäparkissa ei ole vartiointia.

3. Pidä huoli omista työkaluistasi ja erityisesti muiden työkaluista.

  • nimikoi työkalusi ennen alueelle saapumista

4. Leirialueelle saapuessa majoitutaan Jussin katoksen ympäristöön rakennusleirin ajaksi rakennettavalle tekijämajoitusalueelle teltoissa.

5. Rakennus- ja purkuleirillä on tavoitteena hiljaisuus klo 23-07.

Näin raksa etenee

Esirakennusleirillä rakennetaan rakennusleiriä varten tarvittava infra. Ensimmäisenä rakennetaan sähköverkosto tiedossa oleville työmaille. Toisena saunan ja suihkujen rakentaminen, sitten vasta telttojen ja katosten pystyttäminen

Rakennusleirillä rakennetaan rakennusleirin määrittämiä kohteita, muiden pienempien kokonaisuuksien (omien juttujen) rakentaminen alkaa 21.7.
lounaan jälkeen. Lisää rakentamisesta täältä, leirilippukunnan rakennusohjeet löytyvät nettisivuilta.

Ruokailu

Esirakennusleirillä eli 12.-18.7.2018 toimitetaan leiriorganisaation toimesta
ruokaa, joka valmistetaan omatoimisesti. On suositeltavaa muodostaa trangia- tai nuotiokuntia, jossa ruoka valmistetaan.

Varsinaisen rakennus- ja purkuleirin muonitus hoidetaan hieman poiketen leirinajan muonituksesta. Rakennusleiriä varten on pestattu oma tiimi, joka valmistaa ruoan pääsääntöisesti alusta loppuun itse. Muonitustiimin on tarkoitus varmistaa rakentajien riittävä energiansaanti tuhdilla hyvällä ruolla, joka ei lopu kesken.

Rakennusleirin ruokailu järjestetään Jussin katoksella. Rakennusleirin ruokalassa on jatkuva kahvitarjoilu.

Ensimmäiseksi rakennusleirin muonitustiimi rakentaa ervi-keittiön, josta raksa muonitetaan. Sama tiimi rakentaa muonituksen kaksi muuta keittiötä rakennusleirin aikana.

Tarkoituksena on luoda rakennusleirin keittiöstä paikka, jossa on hyvä meininki, siellä saa levähtää ja tarpeen vaatiessa myös tukea mieltä kalvaviin rakennusaiheisiin kysymyksiin.